17.12.2010

Asian tausta

A ja B olivat avioeroaan koskevan hakemuksen tultua 12.12.1990 vireille allekirjoittaneet 15.5.1991 ositussopimuksen. Avioerohakemus oli kuitenkin rauennut ja puolisot olivat palanneet yhteiselämään.

A ja B oli tuomittu avioeroon 6.8.2008.

Hakemus Pieksämäen käräjäoikeudessa

A vaati 20.8.2008 saapuneessa hakemuksessaan, että käräjäoikeus määrää pesänjakajan toimittamaan osituksen tai omaisuuden erottelun hänen ja B:n välillä.

Puolisoiden välillä ei ollut toimitettu ositusta. Vuonna 1991 allekirjoitettu ositussopimus oli tehty avioliiton vastaisen purkamisen varalta, eikä se ollut tullut osapuolia sitovaksi avioliiton jatkuessa. A ja B eivät olleet tarkoittaneet tehdä aviovarallisuusoikeudellisen suhteensa katkaisevaa sopimusta. Oli myös mahdollista, että sopimuksen ulkopuolelle oli jäänyt omaisuutta. Sopimus johti joka tapauksessa kohtuuttomaan lopputulokseen ja sen sovittelu kuului pesänjakajan toimivaltaan. Joka tapauksessa omaisuuden erottelu puolisoiden välillä oli tekemättä ositussopimuksen tekemisen jälkeen hankitun omaisuuden osalta.

Vastaus

B vastusti hakemusta. Puolisoiden välillä oli jo 15.5.1991 toimitettu lainvoimainen ositus. Puolisoilla ei enää ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Omaisuus oli eroteltu jo vuonna 1991.

Käräjäoikeuden päätös 13.2.2009

Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut näytetty vuonna 1991 tehdyn sopimuksen tulleen lopulliseksi ositukseksi puolisoiden välillä. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että yleisen elämänkokemuksen mukaan oli selvää, että puolisoiden varallisuustilanteet olivat muuttuneet vuodesta 1991.

Käräjäoikeus määräsi pesänjakajan suorittamaan omaisuuden osituksen tai erottelun A:n ja B:n välillä.

Asian on ratkaissut käräjäviskaali Juhani Santero.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 3.11.2009

B valitti hovioikeuteen vaatien A:n hakemuksen hylkäämistä käräjäoikeudessa esittämillään perusteilla. B katsoi, että omaisuuden erottelu entisten puolisoiden välillä pystyttiin tekemään ilman pesänjakajaakin.

Hovioikeus totesi, että puolisot olivat 15.5.1991 allekirjoittaneet ositussopimukseksi otsikoidun asiakirjan, jossa he olivat ilmoittaneet tehneensä sopimuksen avioliiton vastaisen purkamisen varalta. Sopimuksen mukaan puolisot olivat ilmoittaneet hyväksyvänsä sopimuksen sekä sitoutuvansa noudattamaan sitä myös sen jälkeen, kun heidän avioliittonsa oli lainvoimaisella tuomiolla purettu. Sopimukseen tehdyn merkinnän mukaan A oli kuitannut saaneensa sopimuksen mukaisen tasingon osasuorituksen.

Hovioikeus totesi lisäksi, että Korkein oikeus oli ratkaisuissaan KKO 2008:22 ja KKO 2008:23 katsonut, että kun puoliso oli vedonnut sopimusosituskirjaan, jonka mukaan puolisoiden välinen lopullinen ositus oli jo toimitettu, eikä osituskirjaa ollut pidettävä ilmeisen pätemättömänä, lähtökohta oli, että sopimus oli koskenut kaikkea puolisoiden omaisuutta ja että sopimus sitoi puolisoita. Vasta jos eri oikeudenkäynnissä oli vahvistettu, että sopimus ei koskenut kaikkea puolisoiden omaisuutta, toimitus voitiin aloittaa uudelleen. Toimitusta ei voinut käynnistää uudelleen hakemalla pesänjakajan määräämistä siinä tarkoituksessa, että kysymys siitä, mitä omaisuutta toimitettu ositus oli koskenut, tutkittaisiin jakajan määräämistä koskevan hakemuksen yhteydessä tai että jakaja tutkisi sen toimituksessa.

Vastustaessaan hakemusta B oli vedonnut ositussopimukseen, jonka mukaan puolisoiden välinen ositus oli jo toimitettu. Kun sopimusta ei ollut pidettävä ilmeisen pätemättömänä, lähtökohta oli, että sopimus sitoi osapuolia.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut edellytyksiä määrätä pesänjakajaa, ja hylkäsi A:n hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Kaarina Heino ja Heimo Kiviranta. Esittelijä Veera Kankaanrinta.

Perustelut

Asian taustaa ja kysymyksenasettelu

1. A oli hakenut avioeroa 12.12.1990 vireille tulleella hakemuksella. A ja B olivat 15.5.1991 allekirjoittaneet ositussopimuksen. Avioerohakemus oli rauennut, koska sitä ei ollut määräaikaan 23.12.1991 mennessä jatkettu. A ja B olivat palanneet yhteiselämään. Heidät oli sittemmin 6.8.2008 tuomittu avioeroon. A on vaatinut 20.8.2008 vireille tulleella hakemuksellaan, että pesänjakaja määrätään toimittamaan hänen ja B:n välillä omaisuuden ositus tai erottelu.

2. Vastustaessaan hakemusta B on vedonnut 15.5.1991 päivättyyn ositussopimukseen, jonka mukaan puolisot olivat toimittaneet omaisuutensa osituksen ja sitoutuneet noudattamaan sitä myös sen jälkeen, kun heidän avioliittonsa on lainvoimaisella tuomiolla purettu. Sopimuksen mukaan A oli kuitannut vastaanottaneensa tasingon ensimmäisen erän. A on puolestaan väittänyt, että ositussopimus ei ole tullut puolisoita sitovaksi, koska puolisot olivat sopimuksen teon jälkeen jatkaneet yhteiselämää. A on lisäksi vedonnut siihen, että kaikkea puolisoiden omaisuutta ei ole ositettu ja että sopimus johtaa joka tapauksessa kohtuuttomaan lopputulokseen.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko tässä tilanteessa edellytyksiä määrätä pesänjakaja toimittamaan omaisuuden ositus tai erottelu. Tämä kysymys sisältää myös kysymyksen siitä, tutkitaanko A:n edellä mainitut väitteet pesänjakajan määräämistä koskevan hakemusasian yhteydessä vai tutkiiko pesänjakaja väitteet toimituksessa vai tutkitaanko ne jossakin muussa menettelyssä. Lisäksi on ratkaistava, mikä merkitys on sillä, että A ja B ovat ositussopimuksen tekemisen jälkeen jatkaneet yhteiselämää ja avioliittoa lähes 17 vuoden ajan.

Pesänjakajan määrääminen ositusta varten

4. Ositus voidaan toimittaa avioliittolain 85 §:n 1 momentin mukaan heti sen jälkeen, kun avioeroasia on tullut vireille. Avioliittolain 107 a §:ssä säädetään, että kun ositus on toimitettu, kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä. Lainvoimaisesti toimitettu ositus ei siten raukea lain nojalla, vaikka avioeroasia raukeaa ja puolisot jatkavat avioliittoaan. Osituksen toimittamisesta seuraa, ettei puolisoilla ole avio-oikeutta jo toimitetun osituksen kohteena olleeseen omaisuuteen eikä myöskään siihen omaisuuteen, jonka toinen puoliso on saanut osituksen jälkeen.

5. Korkein oikeus on ratkaisuissaan 2008:22 ja 2008:23 todennut, että kun asianosainen on vedonnut sopimusositusasiakirjaan, jonka mukaan puolisoiden välinen lopullinen ositus on jo toimitettu, eikä osituskirjaa ole pidettävä ilmeisen pätemättömänä, lähtökohtana on, että sopimus on koskenut kaikkea puolisoiden omaisuutta ja että sopimus sitoo puolisoita. Vasta sitten, jos eri oikeudenkäynnissä on vahvistettu, että sopimus ei sido puolisoita tai että se ei ole koskenut kaikkea puolisoiden omaisuutta, toimitus voidaan aloittaa uudelleen. Toimitusta ei siis voida käynnistää uudelleen pesänjakajan määräämistä hakemalla siinä tarkoituksessa, että kysymykset siitä, sitooko sopimus puolisoita, mitä omaisuutta toimitettu ositus on koskenut tai johtaako sopimus kohtuuttomaan lopputulokseen, tutkittaisiin jakajan määräämistä koskevan hakemusasian yhteydessä tai että jakaja tutkisi sen toimituksessa.

6. Tässä tapauksessa ositussopimus oli tehty puolisoiden avioeron tultua vireille. Puolisot olivat sillä sopineet varallisuussuhteidensa lopullisesta järjestelystä ja ainakin pääasiallisesti toimineet sen mukaisesti. Koska ositussopimusta ei ole pidettävä ilmeisen pätemättömänä, edellä mainitun Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön nojalla lähtökohtana on, että ositussopimus sitoo A:ta ja B:tä ja että se on koskenut kaikkea heillä ositushetkellä ollutta omaisuutta. Osituksen toimittamisen johdosta A:lla tai B:llä ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen eikä myöskään heidän myöhemmin hankkimaansa omaisuuteen. Asiassa ei sen vuoksi ole edellytyksiä määrätä pesänjakajaa toimittamaan ositusta.

Pesänjakajan määrääminen omaisuuden erottelua varten

7. Jollei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, omaisuus on avioliittolain 107 §:n mukaan eroteltava noudattaen kyseisessä pykälässä viitattuja avioliittolain säännöksiä. Pesänjakaja voidaan määrätä pelkästään omaisuuden erottelua varten. Myös erottelun tarkoituksena on puolisoiden varojen ja keskinäisten velkojen sellainen selvittäminen, että aviovarallisuussuhteen purkaminen saadaan toimitetuksi.

8. A ja B ovat osituksen jälkeen jatkaneet avioliittoaan ja yhteiselämäänsä lähes 17 vuotta. Vaikka osituksessa on jaettu puolisoilla 15.5.1991 ollut omaisuus ja ositus edelleen määrää kyseisen omaisuuden omistussuhteet, on selvää, että puolisoiden omaisuus ja varallisuussuhteet ovat tämän jälkeen muuttuneet. B ei ole näyttänyt, että puolisoiden omaisuus olisi jo eroteltu. A:lla on sen vuoksi oikeus saada pesänjakaja määrätyksi toimittamaan puolisoiden omaisuuden erottelu.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asianajaja C määrätään pesänjakajana toimittamaan omaisuuden erottelu A:n ja B:n välillä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kati Lavi-Waltari.